Vuoden kasvattaja

2 07 2016

Kyllä on ihmisen hyvä olla ylpeä itsestään ja kyvyistään. Sen lisäksi että ihminen on toki kasvanut ihmisenä tämän vauvaprojektin aikana niin tänään huomattiin taas kuinka mainio kasvattaja ihminen onkaan. Pahin uhkaus, jolla Kuutti viimein taipui päiväunille oli: ”nyt jos et rauhoitu niin äiti alkaa laulaa.” Sinne nukahti.





Odottavan aika jne.

7 06 2016

Kyllä on ihmisen hyvä yhä olla yhtenä kappaleena. Pikkuveljellä ei tunnu olevan kiire mihinkään. Perushämäläinen vissiin  taas tulossa, Kuutti-klooni. Kyllä jos ihmisen etelä-karjalaiset geenit olisivat valloillaan olisi pikkuveli jo kotona selittämässä asioita suu vaahdossa ja osallistumassa. Onneksi ihmisen olo on mainio ja sääkin sopivasta viilennyt joten mikäs tässä on odotellessa.

 





Linssilude ja oma kupla

17 05 2016

Kyllä on ihmisen hyvä kasvattaa sisällään huomionkipeää tenavaa. Tai sellaiseksi olemme saaneet pikkuveljen jo todeta. Viikkoja perätilassa istuskellut lapsonen sai siis lähetteen Jorviin käännösyritykseen ja heti kun Jorvissa lääkäri asetteli ultraäänilaitetta ihmisen vatsalle tarkastellakseen tilannetta paremmin olikin vintiö ehtinyt kääntää itse itsensä oikeaan asentoon. No, tulipahan käytyä. Ja luultavasti vintiö jatkaa hyrränä pyörimisistä vielä tästä eteenpäinkin. Ei ollut lääkäritäti kovin vakuuttunut asennon pysyvyydestä. Hetkellisesti näytti kuitenkin hyvältä.

Ihminen puolestaan alkaa selvästi sulkeutua omaan vauvakuplaansa. Ihminen ei ole enää kykenevä järkevään keskusteluun, saati kysymään, kuinka muilla sujuu. Oma napa on nyt lähin napa. Ja tällä navalla menee hyvin.

saippua





Nörtti

27 04 2016

Kyllä on ihmisen hyvä nyt kun on selvitty kesälomaan saakka. Tosin kesälomatekemiset sen sijaan: katson Ruutu plussasta Bachelor Suomen ensi viikon jaksoa ja koodaan. Toki, jos ei sataisi vettä niin menisin mahani kanssa kuopsuttelemaan puutarhaan. Ehkä.





Huoli

24 01 2016

Kyllä on ihmisen hyvä jatkaa päivää naurulla. Kuulin juuri keskustelun:

Kuutti huolestuneena:” isi, isi, minulla on otsassa tämmöstä” (aavistelin, että varmaan ihottumaa, sitä kun on nyt ollut enemmänkin)
Eräs tietty nörtti: ”juu, ne on kulmakarvat, niiden kuuluukin olla siinä, isilläkin on, katso”
Kuutti: ”niin, mutta minulla ei ole karvoja jaloissa”
Eräs tietty nörtti: ”vielä”

 





Tilataanko vai?

6 01 2016

Kyllä on ihmisen hyvä nauttia lapsensa nokkeluudesta. Keskustelimme tänään ruokaostoksista erään tietyn nörtin kanssa. Eräs tietty nörtti kysyi, että ”mennäänkö huomenna kauppaan vai tilataanko kotiin (kauppakassi-palvelusta)”. Salamannopea Kuutti vastasi: ”tilataan, pizzaa. Pizzamies tuo”.





Kiire

15 10 2015

Kyllä on ihmisen hyvä olla hidas tajuamaan asioita. Oon pari päivää ihmetellyt, että miksi eräs tietty nörtti on viime päivinä kovin hanakasti (ja jatkuvasti) hakemassa postia. Hän nimittäin odottelee näkevänsä elämänsä ensimmäisen potrettinsa. Potretin nappasi eräs Taavetin tienoilla seissyt peltipoliisi. Voi toki olla, että potretin sijaan kiinnostaa enemmän se, tuleeko muistutus vai sakko. Elämme jännittäviä aikoja, sano.