Vuosia nuoremmaksi

25 05 2016

Kyllä on ihmisen hyvä joskus tulla imarrelluksi. Yllättäen ja pyytämättä. Ihminen istui pahaa aavistamatta paikallisjunassa, kaupungilla käyskentelystä yhä jälkihikeä pukaten ja hengästyneenä kun vastapäisen penkin setämies iski jutulle. No siis tämä pallomahahan on täysin luonteva tapa aloittaa keskustelu esimerkiksi lasten ikäerosta ja sen merkityksestä sekä haukkua eksät ja heidät tapansa. Mutta keskustelu oli melko mielenkiintoinen, varsinkin kun saavuttiin kohtaan, jossa setämies ryhtyi arvioimaan ihmistä ”KAKSIKYMMENTÄNELJÄ VUOTIAAKSI” (ja jakamaan elämänohjeita).

Mutta kyllä ei ihminen tarvitse enää kauneuskirurgiaa, oikomishoitoja, silmänympärysrasvoja, ryppyvoiteita eikä botoxiakaan. Ainakaan kahteentoista vuoteen.

 





Ravinnosta

22 05 2016

Kyllä on ihmisen hyvä huomata uusia puolia lapsessaan. Ihminen epäilee, että kasvattaa kodissaan kasvissyöjää (tai vaihtoehtoisesti ihminen on ankea kokki) sillä Kuutti keskittyy lihansyönnin sijaan mieluummin perunaan ja kasviksiin. Mitä nyt lapsen lempivihannes tuntuu silti olevan HK:n sininen.

Kulinaristikin pieni mies on. Ravintolapäivän kunniaksi Kuutti dippaili thaimaalaista kevätrullaa ketsuppiin. Ja halusi tacon täytteeksi ketsuppia, avokadoa ja juustoa.





Linssilude ja oma kupla

17 05 2016

Kyllä on ihmisen hyvä kasvattaa sisällään huomionkipeää tenavaa. Tai sellaiseksi olemme saaneet pikkuveljen jo todeta. Viikkoja perätilassa istuskellut lapsonen sai siis lähetteen Jorviin käännösyritykseen ja heti kun Jorvissa lääkäri asetteli ultraäänilaitetta ihmisen vatsalle tarkastellakseen tilannetta paremmin olikin vintiö ehtinyt kääntää itse itsensä oikeaan asentoon. No, tulipahan käytyä. Ja luultavasti vintiö jatkaa hyrränä pyörimisistä vielä tästä eteenpäinkin. Ei ollut lääkäritäti kovin vakuuttunut asennon pysyvyydestä. Hetkellisesti näytti kuitenkin hyvältä.

Ihminen puolestaan alkaa selvästi sulkeutua omaan vauvakuplaansa. Ihminen ei ole enää kykenevä järkevään keskusteluun, saati kysymään, kuinka muilla sujuu. Oma napa on nyt lähin napa. Ja tällä navalla menee hyvin.

saippua





PT

7 05 2016

Kyllä on ihmisen hyvä päätyä jälleen tilastopoikkeamaksi. Viime viikolla neuvolakorttiin taltioitiin (vaihteeksi) kirjaimet PT (tässä vaiheessa kuulemma 4% mahdollisuus… jee). Ja ei, tämä ei tällä kertaa tarkoita personal traineria. Ensi viikolla lääkäri yrittääkin käännyttää pikkuveljen. Ehkä ihmisen tukala olokin taas helpottaisi.





Ahdistus

2 05 2016

Kyllä on ihmisen hyvä hermostua. Näin itseni eilen perhemarketin automaattiovesta heijastuksena ja säikähdin. Pitääkö selkään painattaa teksti: ”ylileveä kuljetus”? Nyt jo?