Oppia ikä kaikki

26 04 2015

Kyllä on ihmisen taas hyvä. Ikäkriisi siirtyi kun vaalimainostaja kehui meitä erään tietyn nörtin kanssa nuoreksi pariksi viime viikolla joten ihminen pystyy hyväksymään tämän uuden ikänsä aivan mainiosti. Ikääntymislahjaksi isovanhemmat leikkivät illan Kuutin kanssa ja ihminen vietti hauskan illan erään tietyn nörtin kanssa Saslik-ravintolassa blinejä syöden ja kuohuviiniä kitaten. Illan hämärtyessä käveltiin pitkin merenrantaa ja kaipailtiin pipoa.

On hienoa olla 35.





Kestävyysvaje

24 04 2015

Kyllä on ihmisen hyvä uudistua.Tällä kertaa pakosta. Kertokaa hyvät kanssaihmiset, että kuinka ihminen selviää ilman blogilistaa? EIkö enää mikään ole pyhää? Vasta kymmenen  vuotta on ihminen blogilistaan luottanut ja nyt se viedään pois. En ehkä kestä. Muutos sattuu.





unelma sirpaleena

20 04 2015

kyllä ei ihminen nyt puhu vaaleista vaikka voisi vaan kengistä. Ihminen kävi vihdoinkin kokeilemassa kauan haaveiltuja Minna Parikan kenkiä ja mitä vielä. Turhaan haaveiltu. Ei tunnu hyvältä tässä kaviossa. äh. uusia unelmia kohti





Tauti

15 04 2015

Kyllä on ihmisellä nyt ahdinko. Lentsu on niin paha, ettei edes herkut maistu. Eikä ruoka muutoinkaan, paha vain, että sitten jos ei syö niin tulee paha paha olo. Joten on pakko keskittyä siihen, että tulee vain syöneeksi jotain, joka antaa energiaa ja pitää nälkää pitkään ettei tarttis ihan heti syödä uudelleen. Kyllä on länsimaisella ihmisellä vaikeeta (ja kuumetta).





Enneuni

12 04 2015

Kyllä on ihmisen hyvä itseään kehittää. Nyt olisi nimittäin aika kehittää tätä ilmeistä enneuniennäkökykyä. Näen niin tässä mahdollisuuksia. Viime viikon ke-to yön unessani näin siis aiemmin mainitsemani ukkosmyrkyn ja lumisateen. Selvisi, että siinä oli lappiin annettu perjantainen sääennuste. Kyllä pienellä treenillä ihmisen pitää nähdä joskus vielä myös lauantain lottonumerot.





Unimaailmoissa

11 04 2015

Kyllä on ihmisen hyvä nukkua mutta kyllä ei ihmisen pitäisi nukkumisiaan muistaa. Tällä viikolla on ihmisellä ollut öisin kiireitä. Ensin ihminen vieraili ex-miehen vanhempien luona festarijatkoilla esittelemässä Kuuttia. Kuutti tosin oli sellainen kolmionmuotoinen pala Parmesania. Ihminen olikin jo ehtinyt ihmetellä, että Kuutti nukkuu niin rauhallisesti kopassaan. Samana yönä ihminen heräsi unessa unesta kello 2.37 seuraamaan järkyttävää ukkosmyrskyä jonka ohessa alkoi sakea lumisade. Unessa vain todettiin, että on sellainenkin mahdollista. Seuraavana yönä unessa ihminen ja eräs tietty nörtti olivat pienellä kanavaristeilyllä, oli eväät ja skumppaa ja kaunis ilma. Jokilaiva oli pieni moottorivene joka oli kuitenkin jollakin letkulla/hihnalla lähtösatamassa kiinni. Ihminen jätti nörtin reitin päätepisteeseen ja lähti kelaamaan venettä letkun avulla kohti lähtösatamaa. Matkalla piti pysähtyä esim. suihkuun sekä suoristamaan ihmisen pitkääkin pidempää violetin punaista hiuspehkoa. Viime yönä ihmiselle tärkeä ihminen päätti tehdä itsemurhan syömällä auringonkukansiemeniä. Heräsin melko ahdistuneena kun en unessa pystynyt tekemään asialle mitään.





Yksinkertaista

9 04 2015

Kyllä on ihmisen hyvä olla helppo ja yksinkertainen. Eräs tietty nörtti kertoi ihmiselle vitsin, viime lauantaina. Ja ihminen on naureskellut sille siitä lähtien. Halvat huvit etten sanoisi mutta kun kuulemma poliisikoulun pääsykokeissa on vain kaksi arvosanaa. Ne ovat erittäin tyhmä ja erittäin vahva.

Toki asian hauskuuteen saattaa liittyä se, että vitsiä kerrottaessa Kuutti yritti saada voimalla auki sellaista palapalloa. (sitä missä neliöpala pitää tyrkätä neliönmallisesta reiästä jne)