Paska marraskuu

5 11 2014

Kyllä on ihmisen hyvä myöntää totuus. Eli vaikka näitä pieniä isoja iloja tässä on riittänyt niin kokonaisuutena tämä perkeleen marraskuu on jo tässä vaiheessa osoittautunut äärimmäisen paskaksi ajanjaksoksi. Ei riitä, että on pimeää ja märkää ja kylmää mutta myös terveysrintamalla on epävakaista. Ihminen saikin heti huomiseksi kutsun Jorviin. Ainahan voi toivoa, että kyse ei ole mistään kurjasta  tahi vakavasta mutta viime viikkoinen lääkäri ei kovin suurta todennäköisyyttä hyville uutisille jättänyt. No mutta, mitäpä tästä muuta sanoisi, no vaikka sen ettei kannata googlelta asiasta kysyä. Alkaa vain ahdistaa enemmän.

Mainokset

Toiminnot

Information

4 responses

5 11 2014
Nollis

Sattumoisin tiedän, että terveydentilajuttujen kanssa on pyttymäistä, oli ne sitten omia tai toisen ongelmia. Tsemppiä kuitenkin ja toivotaan parasta. 🙂

5 11 2014
Viiu

jo vain, toivotaan parasta tosiaan. sitten leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä… vai miten se menikään.

7 11 2014
Kirsikka

Google on vähän ku semmoinen keski-iän ylittänyt vanhapiikatäti. Aina on joku tuttu, jolle on käynyt näin ja huonoa se on tarkottanut. Ja naapurin Penakin siihen tautiin kaatui. Kyllä se on menoa nyt.

7 11 2014
Viiu

se on kyl totta. Sellaista menoa että oksat pois. Onneksi tämä oma onnettomuus muuttuu vielä joskus hyväksi. tai ainakin terveemmäksi.

Sano vaan

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: