Aamutoimet

27 06 2014

Kyllä on ihmisen hyvä välillä ihmetellä maailman menoa. Aamulenkillään ollut setämies toivotti ihmiselle ja bussipysäkillä olleelle toiselle naiselle:” hyvää huomenta tytöt!”, kiinalainen nainen juoksi korttelia ympäri ja kiinalainen mies yhtä katua edestakaisin kelloa vähäväliä pälyillen, nuorimies juoksi bussiin (kuka sanoi ettei nykynuoriso liiku?), loppumatka bussipysäkiltä työhuoneelle sujui pelaten hanhenpaskashakkia eli hypellen pahimpien kikkareiden yli kuin eri shakkinappulat konsanaan. Työpaikan kahvihuone on muuttunut viidakoksi kun lomille pakenevat kollegat ovat kantaneet kasvejaan kaikkien jälkeenjääneiden iloksi. Ihminen saa varmasti tilassa olevat muovikukatkin lakastumaan tahi hukkumaan kesän aikana.

Mainokset

Toiminnot

Information

One response

27 06 2014
Virpi

Yllättävä työpaikkaetu työ kasvien hoitolomitus. Ei ollut moinen mahdollisuus tullut aiemmin mieleenikään. Olisi varmasti ollut parempi vaihtoehto kuin minun älynväläys vapauttaa sisäkasvit pihalle kesäksi. No, kelit kun ovat olleet mitä ovat, niin kärähtivät ensin ruskeiksi ja sitten palelluksissaan tiputtaneet lehdet. Vain parista sitkeimmästä oli enää pelastettavaa sisätiloihin.

Sano vaan

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: