Ruokaa ja sirkushuveja

28 04 2013

Kyllä on ihmisen hyvä itse sunnuntairuokansa väkertää. On jokseenkin palkitsevaa kun parin tunnin keittelyn jälkeen punaviinikastike osoittautuu täydelliseksi. Jäipä pullosta vielä kokillekin.





Laulutervehdys

25 04 2013

Kyllä on ihmisen hyvä välillä vanhetakin. Ja saada aamuherätykseksi laulutervehdys liki kahdeksankymppiseltä isotädiltä kello 07.35. Ikäväkseni en edelleenkään tiedä viisua, jonka isotäti joikasi mutta sävel soi päässä vieläkin (lienee jonkun kansanlaulun sävel).





Paheet ja vanhuus

23 04 2013

Kyllä on ihmisen hyvä välillä elää paheellista elämää. Tosin sattuneista syistä paheellinen elämä tarkoitti kohdallani puolikkaan kahvikupillisen juomista. Onkohan ihminen tullut vanhaksi?





Todiste

19 04 2013

Kyllä on ihmisen hyvä todistaa itselleenkin kevään viimein saapuneen. Ihminen kun ei kyennyt vastustamaan houkutusta tilata paria uutta kolttua verkkokaupasta.





Kevät

16 04 2013

Kyllä on ihmisen hyvä huomata kevään vihdoin saapuneen. Aamulla ei ihmistä itkettänyt pakkasasteet, ei häirinneet vesilätäköt. Teki vain mieli hakea polkupyörä varastosta ja karauttaa matkaan.





Suuri viemäri

12 04 2013

Kyllä on ihmisen hyvä muistaa kuinka paljon parempi mieli tulee kun kuuntelee hyvää musiikkia. Sanoisin, että tänään hyvää musiikkia on tuorein CMX-julkaisu Seitsentahokas. Toimii vaikka kaikki biokätköt on jo tänään syöty tyhjiksi.





Biokätköily

9 04 2013

Kyllä on ihmisen hyvä välillä harrastaakin. Olen nimittäin näemmä joutessani elvyttänyt pari vuotta sitten lanseeraamani biokätköily-harrasteen. Biokätköilyssä tavoitteena on siis kätkeä eväitä. Yleisin biokätköni on takintasku, josta useimmiten löytyy sämpylä tai myslipatukka. Ideahan on oikeastaan se, että aamulla tai muussa kiireessa tehdään eväät ja tungetaan ne jonnekkin. Iltapäivään mennessä ollaan unohdettu koko eväs. Illalla tai vasta viikon kuluttua kätkö sitten löytyy sattumalta. Biokätköilyharraste alkoi siitä, että huomasin kätkeneeni eväspullani kollegan autoon. Mutta mitäpä sitä ei ihminen tekisi tervehenkisen harrasteen vuoksi?